Toiminta kuitenkin hiipui, ja yhdistys perustettiin uudelleen joulukuussa 1973, joten toiminta lähti käyntiin täysmittaisesti vuonna 1974 ja yhdistys rekisteröitiin uudelleen.
Perustajajäseniä olivat Olavi Kujansuu, Eino Saari, joka toimi ensimmäisen kokouksen puheenjohtajana, Raimo Katajamäki, Albert Ala-Hannula, Jaakko Ala-Korte, Laina Pihlaja, Aune Yli-Mattila, Ester Ylinen, Johanna Halme, Katri Ala-Kantti ja Seija Helenius.
Yhdistyksen edustajat ovat tänään laskeneet kukat joukostamme poistuneiden perustajajäsenten haudoille.
Ensitöikseen yhdistys järjesti kesäksi ensimmäiset Karvia-päivän kesällä 1974, ja Tyyni Tuulio kutsuttiin Karviaan uusien urkujen vihkimistilaisuuteen ja samaan aikaan tapahtuvaan piispantarkastukseen.
Opetusministeriölle lähetettiin avustusanomus, jonka se tylysti hylkäsi. Kotiseutuyhdistys ryhtyi sitten ahkerasti kokoamaan itse rahaa kirjan kuluja varten. Karvian eri yhdistykset tukivat hanketta rahallisesti. Esimerkiksi naisvoimistelijat pitivät pitopäivälliset ja koko tuotto lahjoitettiin kirjan hyväksi. Järjestettiin myös Riskun pelimannien konsertti.
Kirjan kirjoittajaksi haaveíltiin kirjailija Tuure Vierrosta, jonhon oltiin yhteydessä. Kirjan aikaan saaminen oli monimutkaista. Piti tarkastaa murreasu, se piti oikolukea, eikä ymmärretty turvautua omiin kykyihin. Pöytäkirjat eivät tarkkaan kerro, mitä kaikkea tapahtui, ennen kuin päätettiin tehdä kirja pääosin omin voimin.
Kirjaan oli suunniteltu vanha ja uudempi osuus, ja tätä uudempaa materiaalia ryhdyttiin innokkaasti keräämään, mutta yksistään Eino Saaren kokoama aineisto oli niin laaja, että uudempien asioiden liittäminen siihen, tekisi kirjasta liian paksun.... Vierros tahtoi Eino Saaren tekstien osuuden vähentämistä, Eino Saari ei siihen suostu... Yhteistyö Tuure Vierroksen kanssa päättyi.
Nyt alettiin puhua kahdesta kirjasta, vanhasta ja uudesta... Asiasta väännetään kättä ja mielipiteitä sinkoilee puolin ja toisin. Niemenmaa lausuu painokkaasti: Saaren tekeles pian painoon, nuoremmat sitten jatkakoot!
Niin päätökseksi tuli, että Eino Saaren tekstit painetaan omana kirjanaan, Eino Saari viimeisteli kirjan yhdessä silloisen sihteerin lehtori Rauni Virtasen kanssa painokuntoon ja vuoden 1977 paikkeilla ollaan siinä tilanteessa että etsitään kirjapainoa. Painopaikaksi valikoitui Vammalan kirjapaino. .
Kirjan julkistamistilaisuus pidettiin sitten juhlallisesti 7.1. 1978. Eino Saarelle vietiin aina silloin tällöin pullo konjakkia... Kirjaa myytiin hyvin ja yhdistys pääsi rahavaikeuksistaan.
Mutta heti alkoi jatko-osan suunnittelu ja haaveilu. Asiaa pohdittiin ja hanketta pyöriteltiin. Lopulta tehtävä annettiin maisteri Aira Hietaluoman hoidettavaksi. Koossa oli sekalaista aineistoa, jostain asioista oli paljon, jostain aihepiireistä vähän. Nyt käännyttiin myös kylätoimikuntien puoleen monipuolisen aineiston kokoon saamiseksi, myös kuvia tulevaan kirjaan kerättiin.
Aira Hietaluoma teki suuren työn keräämällä aineistoa eri aloilta, valmista kirjan tekstiä syntyi hieman toistasataa sivua, mutta sitten hänen voimansa uupuivat, kirja ei valmistunut.
Aira Hietaluoma toivoi viimeiseen asti, että voisi toteuttaa kirjahankkeen loppuun. Kun kotiseutuyhdistys sitten Aira Hietaluoman kuoleman jälkeen sai haltuunsa kirja-aineiston, selvisi sen laajuus. Yhdistyksessä tajuttiin, ettei yksi ihminen pysty toteuttamaan hanketta ilman apua. Avuksi saimme kansalaisopiston ja sen johtajan Aino Nevalan. Kansalaisopiston piirinä kävimme läpi olemassa olevan aineiston ja eri ihmisille jaettiin vastuualueet, jonka materiaalin kerää ja mahdollisesti myös kirjoittaa. Näitä kirjoittajia löytyi sitten lähes 70 henkilöä. Karviaan levisi taas tuttu innostus, me teemme sen itse! Kirjan toimittaminen ja taittaminen kirjanmuotoon annettiin sitten allekirjoittaneelle ja siitä alkoi melkein kaksivuotta kestänyt kova puurtaminen. Tekstit kulkivat Rauni Virtasen oikoluvun ja Sirpa Sievi-Korteen korjausten kautta minulle taitettavaksi.
Mutta kuinkas kävikään. Ensin oli suunniteltu noin 300-400 sivuisesta kirjasta, mutta materiaalia kertyi ja kertyi. Kun olin taitossa sivulla 600, havaitsin, että materiaalia olisi vielä vaikka kuinka paljon, pyysin koolle hätäkokousta. Taas yhdistys pohti mitä pitäisi tehdä, yli 600 sivuinen kirja on hankala käsitellä ja lukea. Yhdistys päätti viisaasti, että teemme kaksiosaisen Uusi-Koto-Karvian kirjan. Eräs perustelu oli sekin, ettei perheessä tule riitaa siitä, kuka kirjaa saa lukea...Lopulta kirjoihin tuli yhteensä noin 1200 sivua. Karvialaista elämänmuotoa tuli valotettua monelta kantilta ja monen eri ihmisen näkökulmasta.
Kirjan edistyessä tuli eteen aina uusia ja uusia juttuja. Kun esimerkiksi kirjoitin jutun venäläisistä sotavangeista Karviassa, tietoni oli, ettei heistä sen jälkeen kuultu. Tämä tieto osoittautui vääräksi. Ensin kävi ilmi, että eräs Alakantissa ollut sotavanki oli oikein kirjoittanut kirjan kokemuksistaan, jotka olivat hyvin positiivisia, ja sitten myös Ylisen Lauri kertoi olleensa yhteydessä heillä olleeseen sotavankiin. Sitten selvisi, että Karviassa oli ollut sodan aikana myös inkeriläisiä lapsia eri taloissa. Heistä ei sitten enää saatu kirjaan omaa tarinaa.
Tarjousten perusteella painopaikaksi valittiin Pieksämäen Raamattutalo, ja oli juhlalista luovuttaa materiaali kirjapainon ammattilaisten haltuun. Matkalla mukana ollut Taisto Kangasniemi sitten tarjosi allekirjoittaneelle konjakit! Kun kirjat sitten ilmestyivät, minusta tuntui kuin olisin päästänyt oman lapseni maailmalle. Kirjan vastaanotto oli hyvä. Kovin pahaa kritiikkiä ei ole tullut.
Vielä on kuitenkin toteuttamatta se ensimmäinen haave sieltä 30 vuoden takaa, se Karvia kuvina kirja., mutta ei mitään hätää, teos on työn alla! Mutta sehän ei ole vielä historiaa....
Vuosien varrella yhdistykselle on kertynyt mahtava arkisto. Meillä on mm. arkullinen Eino Saaren keräämää perinnetietoa ja peräti 60 tuntia nauhoituksia, musiikkia ja haastattateluja. Nämä luettelot ovat myös laitettu yhdistyksen kotisivuille, ja sitä kautta olemme saaneet monenlaisia yhteydenottoja ja tiedusteluja.
Ensimmäinen kotiseutujuhla pidettiinkin 30 vuotta sitten 28.7. Sarankylän Niemenmaan rannassa. Juhlassa taisi sataa, sillä otetuissa valokuvissa ihmisillä on sadetakit päällä. Juhlan järjestivät Tuulikki Sokura, Artturi Halme ja Matti Niemenmaa oli pääisäntänä.
1976 Toiset kesäjuhlat pidettiin Karhusaaren rannassa ja alkutahdit soitti Karvian torvisoittokunta! 1977 alkaen kesäjuhlaa on vietetty heinäkuun toisena sunnuntaina museonmarkilla. Yleensä aina on ollut hieno ilma, mutta vuoden 1988 juhlassa vieraili herra Ukkonen niin voimallisesti, että juhla piti keskeyttää ja juhlaväen siirtyä kunnantalolle.
Museonmarkkia kunnostettiin talkoilla ja rakennettin pinta-aita ympärille ym. huoltotoimenpiteitä. Aina ennen kesäjuhlaa alue siistittiin talkoilla juhlakuntoon.
Kesäjuhlan ohjelma toistaa tuttua kaavaa, soittokunta, tervehdyssanat, tanhuja, juhlapuhe, lasten ohjelmaa ja jokin historiallinen katsaus, krupulaukun julkistaminen ja arvonta. Yhdistys on miettinyt muutoksia, mutta aina on saatu aikaiseksi samaa kaavaa noudattava juhla. Uskollisemmin paikalla on aina ollut soittokunta joka on saanut seurata ohjelmaa aitiopaikalta.
Ensimmäiset Pimiänpeljätysjuhlat olivat Saran seurantalolla marraskuussa 1974. “Lauri Kuuselan orkesteri soittaa loppukarkelot”. Perinne jatkui monta vuotta. Muutamana talvena pidettiin täällä Sampolassa ja joskus Saran talollakin. Musiikista vastasi lähes aina Rauli-Sakari ja Karhu-Kopla, voi niitä aikoja.
Ne olivat niitä aikoja kun vahvat kulttuuripersoonat ja kotiseutuaan rakastavat Aune Yli-Mattila, Esteri Ylinen ja Saara Lähdekorpi olivat voimissaan. Yhdistyksemme voimavara on käsittääkseni olleet ja ovat yhä juuri innokkaat ihmiset. Aune, Esteri, Saara , Albertti Ala-Hanula ja tietysti Rauni Virtanen, joka on siis yhä voimissaan, vastasivat juhlien monipuolisesta ja hauskasta ohjelmasta. Yhä muistetaan Aunen näytelmä “Elot korius ja ämmät tuvas” perinnenäytelmä, jolla osallistuttiin MTV:n perinnenuottakilpailuun, ja Ylisen Esterin kirjoittama “Amerinavieras.”. Yhdistyksellä oli siis oma näytelmäkerhokin.
Yhdistyksen juhlien kulinaarisesta puolesta vastasivat Helmi Toivonen , Ulla Pentinmäki ja Katri Alakantti. Tärkeä osa toimintaa sekin. Moneat makoiset puurot, kahvit ja pullat on saatu nauttia. Omalle osalleni lankesi usein arpajaisvoittojen kerääminen. Vuonna 1986 todettiin, ettei Pimiänpeljätyskemuja kannata pitää vähentyneen yleisön ja kohonneiden kustannusten takia.
Noina vuosina yhdistyksen toiminta painottui lähinnä rahan hankkimiseen, sillä tiedossa oli, että kun kirja joskus valmistuu, sen painaminen on kallis juttu. Rahaa saatiin kokoon myös kotiseutuyhdistyksen oman adressin myyntituloista.
Mainitsin tuolla jo ansiokkaat yhdistyksen naiset ja heidän toimensa. Emme saa unohtaa myöskään yhdistyksessä toimineita, ja yhä toimivia, käteviä ja aikaansaavia miehiä. He ovat aina tarttuneet toimeen, kun on tarvinnut rakentaa, korjata tai siistiä ulkomuseon markkia. Heidän taitavuuttaan saa nyt ihailla museonmäellä, jonne siirrettiin Ilvesjokimaasta luhtakämppä. Käykääpä katsomassa!
Yhdistyksen rikkaus on sen monipuoliset ja taitavat jäsenet. Emme ole juuri joutuneet hakemaan apua toimintamme toteuttamiseen ulkopuolelta. Kiitokset kuuluvat myös johtokunnan jäsenten pitkämielisille aviopuolisoille. Kuinka usein heidätkin on painostettu talkoisiin ja avuksi.
Vuonna 1979 aloitettiin perinne valita Krupulaukku, eli Karvian kunniakuntakainen. Valinnan tekee yhdistyksen johtokunta, ja aina on lopulta löytynyt yksimielisyys. Muutamat henkilöt ovat kieltäytyneet kunniasta, siinä ehkä selitys, miksei jotain ansiokasta ole krupulaukku..
Nyttemmin kotiseutuyhdistys on ryhtynyt järjestämään kesäretkiä pitäjän ulkopuolelle. Olemme käyneet Tampereella ja tulleet takaisin vanhaa kangastietä, viimekesänä olimme esiisien jäljillä Kristiinassa ja Kaskisissa, nyt elokuun puolessavälissä lähdemme tutustumaan Vaasaan ja sen ympäristöön.
Karvian kotiseutuyhditys on toiminut nyt vilkkaasti ja omaperäisesti 30 vuotta, OLEMME SAANEET PALJON AIKAAN ja tehneet sen kaiken itse. Uskon, että kotiseutuyhdistys on ollut yksi tärkeä tekijä nostamassa karvialaisten itsetuntoa ja luomassa positiivista kuvaa Karviasta ja karvialaisista. Työ jatkukoon!.